perjantai 29. marraskuuta 2013

Jaettua osaamista

Leader-kuvioissa tulee joskus sellainen olo, että pitäisi osata vähän kaikesta kaikki. Helposti siinä sitten tuntee itsensä typeräksi, kun ei siirtyminen mikroyrityksen liiketoiminnan arvioinnista kylätapahtuman sisällön ideointiin tai patikkareitin kunnostuksen budjetointiin tapahdukaan ihan sekunneissa. Toisaalta on etuoikeutettu olo, kun saa olla niin monessa mukana. Kyllähän sitä lisäksi toivoisi, että siitä omasta mukana olosta olisi hyötyä myös itse asialle.

Osaamista on monenlaista. On tietoa, taitoa ja viisautta niitä käyttää. Oma osaamisemme on toisaalta rajallista, toisaalta sitä on aina mahdollista kehittää. Parhaimmillaan osaaminen kuitenkin on ryhmässä: Yksin väkertämällä tuskin saa samanlaista tulosta kuin yhdessä asiaa pohtimalla.

Hajautetusta tai jaetusta osaamisesta on kyse myös Leaderin toteuttamisessa. Aisaparilla on rahaa strategiansa toteuttamiseen, mutta yksin yhdistyksen hallitus tai työntekijät eivät tuloksiin pääse. Tarvitaan osaavia ihmisiä alueelta, joilla on ideoita ja asiantuntemusta. Näin tulevat yritykset perustettua ja patikkareitit rakennettua.

Mitäs mieltä sinä olet osaamisesta? Mitä taitoja sinun mielestäsi maaseudulla tarvitaan? Entä mitä taitoja sinulla on, mistä voisi olla iloa muillekin? Osaaminen lisääntyy jakamalla!


Terveisin,

Into

tiistai 5. marraskuuta 2013

Vilttiketjusta tähtiketjuun


INTO on lokakuun ajan kulkenut Haasion Minnan matkassa starttaamassa  Maaseutuasumisen messutapahtuma Järviseudulla 2014 –hankkeen (=KOTOPESÄ) hanketta.  Messutapahtumasarjaa suunnitellaan ensi kesälle Järviseudun eri markkina-, messu- ja kylätapahtumien yhteyteen. Intoilemme maaliskuun lopussa Pytingissä Seinäjoella sekä huhtikuussa (26.4.) asuminen ja hyvinvointi –messuilla. Hankkeen ensimmäinen tilaisuus oli 04.10., jolloin Anu Harkki kertoili Alavuden nuorisoseuralla siitä, kuinka hän oli löytänyt silloisen talonsa ja mitkä seikat auttoivat häntä kotoutumaan uudelle kylälle. Pohdimme osallistujien kanssa yhteisesti, mikä saisi KOTOPESÄÄ perustavan tulemaan järviseudulle ja viihtymään täällä. Siinäpä onkin haastetta!

Minna on kokoamassa Järviseudun (Vimpeli, Soini, Lappajärvi, Evijärvi sekä Alajärvi) kylistä kylien ”tähtiketjua”, jotka kukin omien vetovoimatekijöidensä näkökulmasta osallistuvat alueen asumismahdollisuuksien yhteismarkkinointiin. Kukin kylä loistaa tähtikuviossa omalla hohteellaan ja yhdessä saamme aikaiseksi hienon tähtitaivaan, jonka alle on uuden asujan helppo perustaa kotopesä. Uusia tähtiä tähtikarttaan etsitään yhä. Lappajärven itärannan kylien kanssa pohditaan yhteismarkkinointia Lakeaharjun ympärille.  Lakiksella oltiinkin jo intoilemassa ensilumen latujen avajaisissa 2.11. Tontteja ja taloja etsitään myyntiin ja kartoitetaan myös vakituiset ja vapaa-ajan vuokrakohteet. Kylien palvelutarjontaa sekä muutenkin monimuotoista asumisympäristöä tuodaan esille toreilla ja turuilla. Tohinaa siis piisaa koko kesäksi. Minna sopii kunkin mukaan hankkeeseen lähtevän kylän kanssa oman suunnitteluillan marras-joulukuulle, joten kyläaktiivit ottakaahan reippaasti yhteyttä INTOilevaan Minnaan. Yhteystiedot löytyvät hankkeen verkkosivulta.  

INTOilua Lakiksella 02.11.